31.10.2011 - Servisole Oy Siivouspalvelun omistuspohja vaihtuu
Suomen johtaviin kiinteistöpalvelualan yrityksiin kuuluva RTK-Palvelu Oy on ostanut 31.10.2011 Servisole Oy Siivouspalvelun koko osakekannan. Servisole Oy Siivouspalvelu jatkaa toimintaansa omana yhtiönään, entisellä nimellään, RTK-Palvelu Oy:n tytäryhtiönä. Kaikki Servisolen nykyiset työntekijät jatkavat yrityksen palveluksessa vanhoina työntekijöinä, omissa kohteissaan ja tehtävissään. Yrityksen toimitusjohtajana jatkaa Terhi Kotkansalo.
Meille Servisolelaisille oli erityisen tärkeää että ostaja tulee säilyttämään Servisolen brandin ja arvomaailman. RTK-Palvelu Oy:n tytäryhtiönä tulemme jatkossa tarjoamaan kasvavalle asiakaskunnallemme entistä laadukkaammat ja kehityksen kärjessä olevat palvelut. Oma henkilöstömme jatkaa nykyisissä tehtävissään, mutta nyt Servisole Oy Siivouspalvelun nimen takana löytyy entistä enemmän ison talon resursseja jatkuvaan toimintamme kehittämiseen.
Sekä RTK-Palvelu Oy että Servisole Oy Siivouspalvelu ovat menestyneet hyvin yleisestä talouden taantumasta huolimatta ja jatkaneet vakaata kasvuaan. Kasvu on ollut kymmenisen prosenttia vuosittain koko 2000-luvun ja vuodelle 2011 asetetut kasvutavoitteet tullaan myös ylittämään. Suuntaviivat ovat selkeät tuleville vuosille ja tähtäin on kasvaa markkinoita nopeammin myös jatkossa.
Palvelut Servisolen asiakkaille jatkuvat ilman muutoksia
Yhteistyö Servisolen kanssa jatkuu entisellään; kaikkien kohteiden siivoojat, palveluesimiehet ja päälliköt palvelevat teitä normaalisti jatkossakin kaikissa siivoukseen liittyvissä asioissa. Toimisto jatkaa Heikkiläntiellä ja kaikki puhelinumeromme säilyvät ennallaan.
Tavoitteenamme on edelleen tarjota teille, asiakkaillemme siivouspalveluja joista voimme olla aidosti ylpeitä, parhaiden siivoojien voimin.
Turvallista syksyä ja jatkuvaa hyvää yhteistyötä koko Servisolen puolesta toivottaen,
Terhi Kotkansalo
Servisole Oy Siivouspalvelu
toimitusjohtaja
JLIB_HTML_CLOAKING
Puh. 040-5152219/ 020 7416700
www.servisole.fi




